Joka kerta tulee uutta kommenttia ja mielipidettä - mikä hyvä sinänsä. Itse kehittynyt nyt lukemaan koiraani paremmin jäljellä ja antamaan palautetta oikeissa kohdissa. Opettajan haukkumisella ja negatiivisella vahvistamisella ei ole paskaakaan hyötyä, etenkään kun on tosi vähän kilometrejä taskussa. Opettajani asenne on hyvä, hän on koiran lukutaitoinen ja koiraa vahvistetaan jäljellä positiivisesti - oma passiivisuus korostuu väärällä käytöksellä - ja tuloksia ropisee! Treenejä olemme ottaneet 2-3 kertaa viikossa, tottistelut nyt jääneet vähemmälle.
Viimeisimmällä jäljellä jonka itse siis tein ja selkeästi koirat jäljestivät omaa jälkeäni paljon mielekkäämmin mitä muiden tallojien. Gizmo jäljen nousulla kierteli hieman ja paalulta lähti "imuroimaan" namit yksitellen. Olin tehnyt kaksi viiden askeleen tyhjää osuutta ja molemmilla tyhjillä osuuksilla "jälki katosi" siis ei ollut nameja joten tuli kova kiire löytää taas namit. Hetken kettis pyöri tyhjillä nenä maassa kunnes löysi taas jäljen.
Rico puolestaan oli supermies - nousun ponkaisi nenä maassa paalulle, jonka talsi ekat 30 askelta nameja syömättä, ainoastaan nenä kävi namin luona. Osuudella oli kaksi viiden askeleen tyhjää, nekin haisteltiin hienosti. Häiriötä oli takaa lenkkeilevä omistaja koirineen sekä viereisessä pihassa puskaa ravisteleva lapsi. Rico ei kuullutkaan näitä, edes korva liikahtanut <3
Haistelemassa kävimme myös Haku-treeneissä pelastuslaitoksen pelastusharjoitus-alueella Nugadogilaisten seurana. Gizmon että Ricon nenätyöskentely ihastutti kovasti, Ricon nuppi tuntui olevan vaan kestävämpi mitä Gizmon. Ensin meinasin etten Gizmoa kokeiluun ota, mutta tärpästikkeli piti itsestään niin kovaa metakkaa että säälistä otin sen touhuamaan ja duuniakos se Gizu rakastaa! :D
Rico oli muuten hyvä ensikertalaiseksi, mutta pimeässä savuisessa rakennuksessa rautarappusten alastulo emännän kanssa ei hotsittanut. Paineistui nähtävästi sillä hetkellä - läähätti eikä suostunut ottamaan ekaa askelta, koska minuakin jännitti mennä alas, mutta minuutin päästä ulkona ei jälkeäkään stressistä! Kotona piti lähteä kympin lenkille että meno saadaan hiljenemään‼ :D Isäntä oli reipas ja lähti juoksulenkille massille <3
Kuvat Heidi Nyrökorpi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.