Se eka pentutapaaminen 10.3.2013

Makkaranpaistoa

Keskipäivällä saavuimme autolla Saijan pihaan, ajattelimme että Rico jätetään autoon odottamaan, muutkin odottavat varmaan kiltteinä autoissa treenien alkua... Ja kattia kanssa! Ovi kun aukesi koko lauma änkesi pihalle ja toivotti Fiu ja Katla tyypillisesti meidät tervetulleiksi antamalla pusut poskille. :) Nelikuiset pennut ryntäsivät ulos ja Rico sai kylmää kyytiä. Siis ei kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Sisällä meidä odotti jo alkanut brunssi. Inkivääri-tee oli erityisen hyvää ja laittoi tällaisen palelijan lämpenemään. Sisätiloissa tunnelma oli koirien puolesta rauhallinen, kukaan ei sen erityisemmin riehunut. Hetken siinä jutustellen ja brunssia nauttien (ilman tuulihattuja ja kuohuvaa) aloimme kerätä kimpsujamme ja valmistautua ulkoiluun ennen treenejä.
Mukana oli Caspiania (K. Kur) lukuunottamatta koko sisarus katras: Miro (K. Floghdraki), Jästi (K. Lung), Munkero (K. Mang), Kirppu (K. Saphira) sekä Torni (K. Thorn). Ja tiätty mamma-koira Katla (Cattla v. Störtebeker) ja täti-koira Fiu (Kaunottaren Fiona).
Vauhtia riitti porukalla, varsinkin kun pääsimme Leppäkorven maastoihin. Fiu ja Katla painelivat kuin viitapirut, kohta 8-vuotias täti-koirakin kaikista hurjapäisimmin! Mukaan matkaan tarttuivat Jästin laumasta tutut Varjo ja Ilo (serra de airesin pk sekä australian pk) ja Katlan ja Fiun labbis-poikakaveri Rolleri.
Riehu-kierroksen jälkeen siirryimme treenailemaan tutitusta, paikalla-oloa, luoksetuloa ja liikkeestä maahanmenoa. Kontakti "haukuttiin" hyväksi. ;) Väsy-poikaa koitettiin vielä lopuksi rievuttaa, mutta eihän sitä enää Nakkirakki jaksanut, laitettiin pojuliini torkkumaan autoon. Rankka reissu... Treenien jälkeen siirryimme lohikeitolle Saijan luo. Keiton lomassa leppoisaa jutustelua koirista ja koulutuksesta. Susannan vallan mainion gluteenittoman kahvikakun ja maitokahvin päätteeksi menimme pihalle ottamaan sisaruksista seisotuskuvia. Sehän ei käynytkään niin äkkiä kun moni voisi luulla. :D Kuvailua, jutustelua ja päätteeksi makkaransyöntiä - siis meille ihmisille Hannu grillasi makkarat notta jaksaa ajella 2,5 tuntia kotiin.

Ihana päivä - ainut miinus oli se ettei päästykään siihen suojelu-seka-ryhmään euraan johon aijemmin meitä oltiin puhuttu mukaan. Ryhmä täynnä. Olin epätoivon partaalla, sillä kun minä ja muutama muu tietää että tuossa koirassa on potentiaalia siihen ja muuhun harrastamiseen. Hyvä ettei itku tullut, mutta nieliskelin kotimatkan ajan. Ei voi olla että kukaan ei meitä kentälle huolisi! EI EI EI. Mä en ketä tahansa kouluttajaa sentään huoli, niitä on valitettavasti ullut nähtyä yks jos toinen tallaaja. Mä en tosiaan tartte tuolle mitään agilityä, siitä kun varsinaisesti ole tälle koiralle mitään hyötyä ja pk-ihmisenä olen agilitystä vähän erimieltä mitä muut... sopii ehkä jollekin ja kaikki senkun harrastavat - mutta mikä hyöty siitä on? Mä en tosiaan mene mihinkään Pori TVA:n kursseille... en ala siihen että kokematon kennelliiton toko-kouluttaja alkaa kertomaan mitä koiran kanssa tehdään, kun kerran hyvä jos kouluttaja tietää sitä itsekään. Tarkoitan sitä että kouluttajan koira osaa liikeitä vino pino kentällä, mutta kotona koira määrää. Yksi jos toinenkin muisto eräältä ajalta Jaron kanssa treeneissä jolloin yksi kurssilainen pahoinpiteli kentälle paskoneen koiransa eikä kouluttaja sanonut siihen mitään... että näin, se tarina joku muu kerta.